perjantai 10. elokuuta 2012

Toscakakku


Tähän toscakakkuun tuli oikein paksusti tuota herkullista kuorrutetta. Tästä olisi tarkoitus kokeilla omenaistakin versiota kunhan tulee sopiva tilaisuus.
 
Gluteeniton toscakakku
100 g voita tai margariinia
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
½ dl kermaa
Rasvaa ja gluteenittomia korppujauhoja vuoan jauhottamiseen

Laita leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija n. 25cm) pohjalle, rasvaa ja jauhota vuoka. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri, lisää joukkoon jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe, sulatettu rasva sekä lopuksi kerma. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 25 minuuttia. Valmista kakun paistumisen aikana kuorrutus

Kuorrutus:
100 g voita /margariinia
1 dl sokeria
2 rkl maissijauhoja (esim. Virtasalmen viljatuote)
2 rkl maitoa
70 g mantelilastuja

Sekoita ainekset kattilassa. Kuumenna varovasti koko ajan sekoittaen, kunnes kaikki aineet ovat sekaisin ja seos sakenee. Levitä kuorrutus kakun päälle ja paista kakkua vielä noin 10 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.

HUOM. Nutanan valmistamat maissijauhot eivät ole gluteenittomia (valmistetusvaiheessa pääsevät kontaminoitumaan gluteenipitoisen viljan kanssa)

1 kommentti:

  1. itku melkein tullut kun helpotuin näistä resepteistä. niin hieno löytö sellaiselle joka vasta sai keliakia leiman otsaan. vaivan ihania herkkuja ja ohjeita. helpotti kyllä todella elämääni :) <3 sydämmelliset kiitokset sinulle -kattnip-

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...