lauantai 11. elokuuta 2012

Muffinsseja valmisjauhosta


Haaparannan reissulta tarttui COOP-marketista mukaan  Mix Well -muffinssijauhoseos. 500g jauhoseosta tarvitsi lisätä vain 2 dl vettä ja 2 dl sulaa rasvaa. No joo, yleensä vältän tämänkaltaisia tuotteita, mutta ihan mielenkiinnosta ostin kokeeksi, kun Suomen puolella en kyseistä tuotetta ole nähnyt myynnissä. 

Tein kolmenlaisia muffinsseja. Kuvassa keskellä olevat ovat perusversioita ilman mitään lisäyksiä, vasemmalla oleviin rouhin joukkoon Royal pähkinä -suklaapatukkaa (niitä pienempiä, isoissa levyissä saattaa sisältää -varoitus gluteenista) ja oikeanpuolimmaisissa on mustikoita ja valkosuklaata. Ihan ok muffinsseja tuli, mutta ehkä jatkossa teen kuitenkin vielä itse taikinat alusta loppuun, sillä hieman teollinen makuvivahde näissä oli (tai sitten vain kuvittelen kun tiedän mistä ne oli tehty).

Rasvana kannattaa käyttää sulatettua voita, itse käytin ruokaöljyä ja se maistui mielestäni jossain määrin läpi. Komeasti kohosivat ja yhdestä pussista tuli noin 15 muffinssia. Jos näitä tekee, kannattaa laittaa jotain makua antavaa ainesta joukkoon, perusmuffinssi oli vähän kuin sokerikakkua.

Alla vielä kuva jauhopussista. Sisältää vehnätärkkelystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...